Tervetuloa kuuntelemaan Eevin suosittua podcastia, joka tuo ymmärrystä ihmissuhteiden ja itsetuntemuksen teemoihin syvällisesti ja samalla ripauksella keveyttä.
Sain jo aikaisin keväällä toiveen tehdä podcastin aiheesta äitiys ja riittämättömyyden tunteet.
Mulla on äitiydestä kokemusta vasta vajaan vuoden verran ja siksi vielä odottelin hetken ennen aiheeseen tarttumista. Ja kutsuin vielä mukaan keskusteluun rakkaan ystävän, myös tuoreen äidin jonka kanssa ollaan jaettu omia tuntojamme pitkin matkaa.
Mippi on ihana, viisas nainen ja tuleva psykoterapeutti.
Perfektionismi uuvuttaa. Mikään ei lopulta riitä. Tulee uusia vaatimuksia, aina on jotain kesken tai saavutusten tilalle saapuu menettämisen pelko.
Perfektionismiin liittyy yritys kontrolloida elämää. Se miksi elämää taas yritetään kontrolloida, johtuu sisäisestä turvattomuudesta, jonka juuret ovat usein jo kaukana lapsuudessa.
Perfektionismi ei aina näy ulospäin klassisesti vaikkapa siivousfrikkeytenä tai työn viilaamisena loputtomiin. Perefektionismia voi ilmetä myös hyvin vaikkapa kehoon, liikkumiseen ja syömiseen liittyvissä asioissa.Sitä voi esiintyä ihmissuhteissa ja pyrkimyksenä kontrolloida omaa tunnemaailmaa.
Perfektionismiin liittyy jatkuva paineen tunne, vaikeus ”antaa olla” sekä epärealistiset vaatimukset itseä ja joskus myös muita kohtaan.
Perfektionismin takana on pyrkimys suojautua kivulta. Se uskottelee, että jos olet tai toimit täydellisesti- voisit välttyä vaikkapa arvostelluksi tulolta, epävarmuudelta tai pettymyksiltä.Perfektionismin pyrkimys on koittaa ottaa vastuulleen kaikki, sellaisetkin asiat joita ei voi oikeasti mitenkään kontrolloida.
Miten sitten alkaa hellittämään?
Tiedostamalla missä vaatii liikaa. Ymmärtämällä että se ei tapahdu hetkessä, vaan uusien mallien opettelu todellakin vaatii aikaa ja kysyy myös sisäisen turvallisuuden vahvistamista. Se kysyy armollisuuden ja myötätunnon harjoittelua.
Se kysyy myös kykyä harjoitella kohtaamaan epävarmuuden ja epäonnistumisen tunteita, jotka ovat lopulta vain tunteita, ei jotain joiden tulisi saada sanella maailmamme rajoja.
Kuuntele lisää podcastilta!
ps. Armollisuus itselle verkkokurssilla käsitellään mm. perfektionismin takana olevia pelkoja ja harjoitellaan löytämään armollisuutta sekä myötätuntoa itseä kohtaan. Kurssi alkaa 20.4 ja maksaa 42€. Lue lisää täältä.
Läheisriippuvuus on sanana varsin vahva, ehkä hieman määritteleväkin. Itse ajattelen mielummin että minulla on taipumus läheisriippuvaiseen käyttäytymiseen kuin että olisin jotenkin diagnosoitu läheisriippuvainen.
Aiemmin tämä käyttäytyminen on hallinnut elämääni ihan liiaksi asti.Olen kuitenkin harjoitellut mm. omien rajojeni tunnistamista, niistä huolehtimista, tervettä itsekunnioitusta ja omaan intuitioon luottamista joten koen että nuo opitut mallit ovat nyt enimmäkseen nukuksissa. Näistä käytösmalleista irtaantuminen ja niihin liittyvä tunnetyöskentely oli reilun kahden vuoden mittainen prosessi, josta en aina todellakaan uskonut selviytyväni. Mutta hitto vie. Selvisin.
Koska tunnistan itselläni tämän taipumuksen, on minun kuitenkin tärkeää olla hereillä sen suhteen, varsinkin elämän stressaavissa kohdissa. En enää halua palata toistamaan mennyttä. Minun on tärkeä muistuttaa itseäni, etten voi eikä minun kuulu muuttaa ketään.
Läheisriippuvuus ei ole tyhmyyttä eikä edes järjen asia. (Sanon tämän siksi koska olen valtavasti hävennyt omaa “tyhmyyttäni”.)
Läheisriippuvaan käyttäytymiseen liittyy ihan oma dynamiikkansa. Se voi ilmetä mm. Yrityksenä muuttaa/ pelastaa/parantaa toista sillä seurauksella että oma elämä hupenee ja yrityksillä kontrolloida toisen toimintaa sillä seurauksella että toinen ei ota itse vastuuta teoistaan.
Läheisriippuvuuteen liittyy vahva pelon ja ahdistuksen tunne. Pelko liittyy usein siihen että toinen satuttaa tai pettää luottamuksen. Läheisriippuva yrittää estää toista satuttamista itseään, mutta satuttaakin tällä usein itseään entisestään.
Läheisriippuvaa suhdetta varjostaa usein epätasavertaisuus, turvattomuuden tunne ja pelko.
Suhde ei tietenkään ole “vain huono”, mutta se mikä pitää edelleen yhdessä ei ole järki. Järjellä läheisriippuva usein tietää, että jotain olisi hyvä muuttaa. Se ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista kun syvät alitajuiset pelit ovat ottaneet vallan. Mutta se on mahdollista. Usein tähän kuitenkin tarvitsee tukea.
Kateuden tunnetta voi olla vaikea tunnistaa, saatikka myöntää edes itselleen.
Kateuden tunteeseen liittyy usein tabuja ja häpeää. Pahimmillaan se on tunteena lamaannuttava. Parhaimmillaan se voi toimia itsetuntemuksen työvälineenä ja auttaa vapautumaan itseä rajoittavista ajatusmalleista.
Kateus on tunteena inhimillinen siinä missä muutkin tunteet. Se ei tee ihmisestä huonoa eikä epäonnistunutta. Kateuden tarina kannattaa kuitenkin tunnistaa, sillä se on harvemmin totta.
Kateus ei ole läheskään aina kateutta toisten autoista, ruohonleikkureista tai vaatteista. Emotionaalinen kateus on sitä, että koemme että jollain toisella on tunnetasolla jotain, minkä koemme itseltämme puuttuvan. Voimme esim. Kokea että joku saa tukea jota itse kaipaisimme.Kaipaamme tuetuksi tulon tunnetta.
Kateuden tunteen salliva tutkiminen on lahja itsellesi, joka parhaimmillaan lisää itsetuntemusta ja opettaa erottelukykyä siitä, mikä on sinun tiesi ja mikä ei.
Kuuntele lisää!
Melkein kaikki ihmissuhteista podcast
Podcast sisäisen äänen kuuntelusta (joka ei ole aina ihan helppoa..)
Sisäinen viisaus, oma ääni.Se ääni joka ei aina kuulu mielen mölyjen takaa. Se ääni jonka olemassa olon voi jopa unohtaa, etsiessään vastauksia ulkopuoleltaan.
Miten sitä voi alkaa kuulemaan ja mistä tietää että siihen voi luottaa?
Sisäinen viisaus on jokaisessa. Olkoonkin niin, että emme ole siihen välttämättä kovinkaan paljon yhteydessä. Jotta sitä voi alkaa kuulemaan, on kuunneltava. Kuuntelu kysyy pysähtymistä.
Luulisi, että tämä on helppoa ja itsestään selvää, mutta se ei todellakaan ole.
Arkea suorittaessa ajaudumme helposti toimimaan totuttujen kaavojen mukaan, tunnustelematta lainkaan mitä todella nyt tarvitsisimme.
Sisäiseen ääneen luottamus vahvistuu vain sitä kautta, että saat kokemuksia siitä että siihen luottaminen, niin järjettömältä kuin se onkin ehkä tuntunut, on johtanut johonkin joka on sinulle totta ja oikeaa.
Sisäisen viisauden kuuntelun kuvitellaan olevan usein vain ihanaa. Ei se ole. Se voi pyytää meitä antamaan aikaamme asioille, joita olemme ehkä pitkään laimiinlyöneet. Se saattaa pyytää aikaa luonnossa, ehkä se pyytää menemään kohti ihmisiä, ehkä se pyytää ottamaan omaa tilaa. Ehkä se pyytää sulkemaan puhelimen illalla ajoissa. Ehkä se pyytää jotain, jota sisuksissasi tiedät olevan sinulle hyväksi- mutta on niin paljon helpompi olla kuulematta ja jatkaa samalla tavalla.
Kukaan ei ole yhteydessä sisäiseen ääneensä kokoajan. Ihan jokaisella meistä on mieli, joka hölisee kaikenlaista. Vaikka miten olisi tehnyt meditaatiota ja itsetuntemustyöskentelyä, siellä se mieli edelleen on ja se edelleen hölisee kaikenlaista. Mielestä ja ajatuksista ei tarvitse päästä eroon.
Sisäinen viisaus ei kuitenkaan ole puskevaa, tuomitsevaa tai ankaraa.
Se on äärimmäisen kärsivällinen. Ja yksi asia on varma, sen ääni ei hiljene. Se jaksaa odottaa. kunnes olemme valmiita kuulemaan.
Sisäistä viisautta voi tunnistaa seuraavista:
Se on avointa, uteliasta, tutkivaa.
Ehdottomuuksien sijaan se kysyy.
Se rakastaa sitä, että uskallat kokeilla. Se tietää, että opit kokemalla. Se ei tuomitse sinua.
Se ei käytä “Ei ikinä” , “Aina” ja “Koskaan” kortteja.
Se ei uhriudu, se ei anna kävellä ylitseen
Se on tunteva, herkkä, haavoittuvainen ja inhimillinen
Se ymmärtää että elämää ei voi lokeroida
Erottelun ja syyttelyn sijaan, se haluaa ymmärtää
Se tietää myös rajojen olevan rakkautta, se ei kohtele itseään eikä toista tietoisesti kaltoin.
Sisäinen viisaus ei ole aina se mikä on heti helpointa, mutta kun saat kokemuksia sen kuuntelusta, huomaat että se todella haluaa parastasi.
Terveisin minä joka olin varma että minulla ei ole intuitiota. Ja minä joka en edelleenkään sitä todellakaan aina kuule. Ja minä joka edelleen ja jatkuvasti harjoittelen.
Tällä podcastilla puhun alistumisen tunnelukosta. Olen aiemmin kirjoittanut aiheesta täällä.
Alistumisen tunnelukko pääsee syntymään kun on toistuvasti kokenut tulleensa mitätöidyksi ja vähätellyksi. Usein taustalla on myös kokemuksia jossa on käytetty joko henkistä tai fyysistä valtaa väärin ilman että on kyennyt puolustautumaan tai suojaamaan itseään. Näin ihmisen on ikäänkuin pakko alistua. Tunnelukko kulkee mukana ja vaikka tarvetta alistumiselle ei enää olisi, ihminen toimii siitä käsin. Se voi oireilla mm.niin ettäkantaa vastuuta joka ei kuulu itselle, tukahduttaa tarpeensa ja tahtonsa, ei pidä puoliaan, anteeksipyytelee turhaan, välttää päätöksien tekoa eikä muista mitä on olla omassa autenttisessa voimassaan.
Tunnelukot eivät ole mitään diagnooseja tai vikoja, vaan hyvin ymmärrettäviä selviytymismalleja. Tunnelukkojen aktiivisuus voi vaihdella elämäntilanteiden mukaan kuten niiden hallitsevuuskin. Harvoin (jos koskaan)nämä lukot kuitenkaan katoavat itsestään, vaan niiden vallasta vapautuminen kysyy sekä tiedostamista että tahtoa toimia toisin. Koska tunnelukot ovat usein olleet vuosien ajan selviytymismallejamme, myös niiden työstäminen kysyy aikaa, toistoja ja uusien tapojen opettelua.
Podcastilla kerron lisää miten mm. alistumisen tunnelukkoa voi lähteä työstämään inhimillisesti.
Ja vielä kerran, tunnelukot eivät ole merkki viallisuudesta.
Kyllä, uskon että on hyvä ja viisasta työstää itselle kipeitä asioita ja kyllä, uskon että myös vaikkapa tiettyjen itselle tuhoisten käytösmallien muuttaminen on viisasta.
MUTTA, siitäkin voi tulla uusi vankila.
“Hyväksyn itseni vasta kun olen päässyt eroon tästä vihasta”
“Kunhan lopetan tämän kontrolloinnin olen ok”.
Tästä seuraa uusi kehä, jossa yritämme kyllä hyvin aikein muuttua, mutta yritämme sitä tuominnasta ja riittämättömyydestä käsin. Jokaisella meistä on issueita, varjoja ja ei niin kauniita tapoja toimia. JOKAISELLA.
Mitä se olisi, jos lähtisi siitä että on hyväksyttävä ja arvokas, kaikkineen. Kaikkine raadollisuuksineenkin? Se voi tuntua järjenvastaiselta, tiedän.
Mutta jos itsesi tuomitseminen olisi auttanut sinua muuttumaan, se olisi jo tapahtunut.
Saat olla juuri siellä missä olet. <3
ps. Kotona kehossa workshop käsittelee itsensä hyväksymistä itsensä muokkaamisen sijaan.Voit käydä workshopin kotoasi käsin, silloin kun sinulle sopii.
Tämä podcast on hieman poikkeava aiemmista, sillä tässä on mukana lyhyt konkreettinen harjoitus hetkiin joissa elämän ja sen nostamien tunteiden kohtaaminen tuntuu vaikealta.
Ennen harjoitusta kerron kolme kohtaa joidenka muistaminen ja joille antautuminen voi vaikeissa tilanteissa helpottaa kohtaamaan sitä mitä tuntee. Olkoon se surua, vihaa, pettymystä, yksinäisyyttä, kaipuuta, mitä hyvänsä.
Addiktiot mielletään usein lähinnä alkoholi ja huumeongelmiksi. Siinä missä ne toki ovat addiktioita, on tärkeää tiedostaa että myös “hyviin” asioihin voi addiktoitua. Addiktion tarkoitus on harhauttaa kipu/vaikea tunne jota ei usko kykenevänsä kohtaamaan pois. Se on erittäin ymmärrettävää, mutta ei toimi pitkässä juoksussa. Lopulta käy niin, että addiktio satuttaa enemmän. Addiktio ei vapauta, vaan rajoittaa. Addiktiot kaventaa elämää, eikä mikään silti riitä.
Addiktoiden työstämisessä myötätunto, kärsivällisyys ja pienet askeleet ovat oleellisia. Addiktiot syövät ruuakseen häpeää ja syyllisyyttä, joten näiden suhteen tarvitsemme rohkeutta keskustella ja puhua niistä turvallisille ihmisille. Paineistetut ja pakotetut yritykset lopettaa tuskin onnistuvat.
On hyvä muistaa, että vaikka addiktio nyt tuottaakin kipua, sen tarkoitus on ollut helpottaa oloa.Se on yrittämnyt suojata kivulta, joka tuntuu täysin todelta.
Elämme aikaa, jossa vaikeista tunteista puhuminen tuntuu olevan tabu.Ja silti, kaikki niitä koemme. Ihmisyyteen kuuluu ahdistus, suru, viha, pettymys ja väsymys siinä missä ilo, leikkisyys, vapautuminen ja rauhan kokeminenkin.
Päätöksenteko elämässä nostaa esiin monenlaisia tunteita. Se ei ole aina helppoa, varsinkaan ihmiselle joka pyrkii miettimään seurauksia ja toimimaan mahdollisimman oikein.
Voi olla, että pelkää niin paljon tuottavansa muille pettymyksiä tai tekevänsä virheen, että jää tilanteeseen jossa itsellä ei ole hyvä olla pitkäksikin aikaa.
Elämän isot päätökset eivät koskaan synny hetkessä, eikä tarvitsekkaan. Ne eivät ole myöskään ole vain järjen asioita. Oleellista on harjoitella kuulemaan ja luottamaan sisäiseen ohjaukseensa, joka ei ole aina se mikä olisi “ihanteellisinta” tai jonkun muun mielestä oikein.
Joskus on aika päättää, että nyt ei ole aika tehdä päätöstä. Joskus tarvitaan aikaa, asioiden työstämistä ja tilaa. Silloin suurinta rakkautta on ottaa aika-lisä ja miettiä rehellisesti mihin voi ja ei voi vaikuttaa.
Joskus on aika uskaltaa ottaa se pelottavakin askel. Mutta se askel ottaa itse itsensä, kun se on valmis. Kaikki tapahtuu aina lopulta oikeaan aikaan.
Kuuntele lisää päätöksien teon pelosta podcastilta!
