Tervetuloa kuuntelemaan Eevin suosittua podcastia, joka tuo ymmärrystä ihmissuhteiden ja itsetuntemuksen teemoihin syvällisesti ja samalla ripauksella keveyttä.
Nykyisin kuulee yhä enemmän puhetta femiinistä ja maskuliinista, mutta varsin vähän löytyy tietoa siitä mitä nämä oikein ovat, miten eroavat toisistaan. Entä mitä lahjoja mutta myös varjoja näillä kummallakin on? Sekä miehessä että naisessa on kummassakin molempia laatuja, mutta useimmiten naisessa enemmän femiiniä ja miehessä maskuliinia. Femiini ei siis tarkoita vain naista, tai maskuliini miestä. Näiden energioiden tunnistaminen itsessä ja hyödyntämällä niitä tarkoituksenmukaisesti tuo elämään selkeyttä ja luonnollisuutta.
Podcastilla juttelimme mm. seuraavista teemoista:
Maskuliinienergia on parhaimmillaan tietoista, suojelevaa ja se rakentaa mielellään erilaisia rakenteita
Maskuliinienergia on voimakasta ja valaisevaa ja viisaustraditioissa sen symboli on aurinko
Maskuliinienergian varjot liittyvät myös voimaan, voiman “väärinkäyttöön”
Nainen saattaa käyttää myös enemmän maskuliinienergiaa kuin tarvitsisi – miksi?
Femiinienergia palautuu levollisessa passiivisuudessa, josta käsin myös luovuus nousee
Femiinienergia on luonteeltaan alati laajenevaa, luovaa, pehmeää, ravitsevaa ja villliäkin
Femiininenergian varjot liittyvät mm. heikkouden esitykseen, manipulaatioon ja kompleksisuuteen
Miten femiini ja maskuliinisuus “tanssivat” keskenään
Mitä femiini ja maskuliini voivat tehdä voimaantuakseen
Käsi ylös, kenen mielestä parisuhde on helppo juttu?
Parisuhteeseen astuu kahden ihmisen eletty elämänhistoria, haavat, reaktiomallit, persoonallisuudet ja selviytymiskeinot. Parhaimmillaan parisuhde on kaunis, turvallinen, alati uudelleen uusia kerroksia itsestään ja ihmisyydestä paljastava alusta. Mutta ollaan rehellisiä, parisuhde on myös niin intiimi suhde, että siellä meistä nousee näkyville myös se, mitä emme todellakaan haluaisi itsessämme katsoa. Ja usein juuri siellä asuu juuri meidän omalla autenttiselle kasvullemme jokin avain. Miten armollista, kivuliasta ja suurta elämän viisautta.
Podcastilla keskustelemme mm. seuraavista teemoista:
Miten parisuhteet usein aktivoivat jo lapsuudessa omaksumamme keinot selviytyä
Nämä selviytymiskeinot osuvat usein kumppanin kanssa kipeällä tavalla yhteen – jolloin pahimmillaan käynnistyy uusi trauman spiraali, josta voi olla vaikea olla vaikea löytää tie ulos yhdessä
Selviytymiskeinojen aktivoituminen ei ole kuitenkaan merkki epäonnistumisesta, vaan se on parhaimmillaan kiperä, mutta hyvin suora kohta katsoa omia syvälle haudattuja haavojaan ja reaktiomallejaan
Pariohjaus/terapia luo parhaimmillaan turvalliset ja neutraalit puitteet lähteä tarkastelemaan sitä, mitä suhteessa tapahtuu: Ilman, että etsimme syyllisiä, väärässä ja oikeissa olijoita
Hakeudumme parisuhteessa usein alitajuisesti jollain tavalla meille tuttuihin rooleihin, yhä uudestaan ja uudestaan. Vaikka on houkuttelevaa ajatella että kumppanin vaihto olisi ratkaisu, oman autenttisen kasvumme kannalta on keskeistä alkaa katsomaan sitä roolia johon itse suostuu, sitä roolia jota itse pitää yllä.
Henkinen kasvu parisuhteessa kysyy sitoutumista ja valintaa. Se kysyy myös epämukavien tunteiden katsomista, mutta se ei tarkoita toistuvasti satuttavan, alistavan tai henkisesti- tai fyysisesti väkivaltaisen kohtelun sallimista.
Siitä, mitä parisuhteessa on inhimillistä odottaa – itseltään ja toiselta.
Pitkästä aikaa soolo podcast! Tällä podcastilla puhuin erilaisista minä-tiloista, joidenka tunnistaminen ja myötätuntoinen havainnointi on itsetuntemustyöskentelyssä varsin keskeistä, mutta ei suinkaan aina ihan helppoa. Esimerkkejä minä-tiloista luultavasti jollain tavalla ovat tuttuja jokaiselle meistä
Sisäistettyjen vanhempien minä-tilat
Selvitäkseen lapsuutensa tunneilmastosta, lapsi joutuu sisäistämään vanhempiensa ihanteet, toiveet, odotukset ja tavan olla vuorovaikutuksessa jotenkin itseensä. Jos on esimerkiksi kokenut lapsuuden tunneilmastossa paljon tunteiden mitätöintiä, tunteiden mitätöinti sisäistyy omaan mielen rakenteeseen ja tätä samaa perittä jatkaa usein itselleen ja joskus myös toisille, jos e valta-osan ajasta, niin aika ajoin. Jos sisäistettyjen vanhempien minä-tila on vaativa, ankara, kylmä tai jopa halveksuva, tämän minä tilan aktivoituminen on usein hyvin kipeää ja epämukavaa. Parhaimmillaan turvallisessa kiintymyssuhteessa sisäistetty vanhemmuus on lämmintä, sensitiivistä, johdonmukaista ja turvallista. Tällöin sisäistetyt vanhemmat ovat minä tilanakin turvaavia, myötätuntoisia ja suojaavia. Useimmilla meistä on monenlaisia vanhemmuuden tiloja, jotka voivat olla hyvinkin erilaisia. Itsestään voi esimerkiksi tavoittaa sekä hylkäävän vanhemman että rakastavan vanhemman.
Haavoitetun lapsen minä-tila
Lapsi on suhteessa vanhempaansa hyvin herkässä asemassa, riippuvainen vanhempiensa hoivasta, turvasta ja hyväksynnästä. On lapselle valtavan kipeää kohdata esimerkiksi alistamista, mitätöintiä, turvattomuutta ja draamaa. Tällöin usein defenssimme tulevat apuun ja dissosiodumme kokemuksesta. Dissosioutuminen on siis ikäänkuin kokemuksesta tunnetasolla irtaantumista, vaikka järjellä tietääkin mitä kipeää esimerkiksi lapsuudessa on omalla elämänkaarella tapahtunut. Tunteesta erkaantuminen on joskus palvellut, suojannut ja sille on ollut tarkoituksensa. Se kuitenkin vaikuttaa edelleen elämään aikuisena, usein hankaluutena olla tunneyhteydessä itseen ja toisiin. Dissosiaatio vaikuttaa ihmisiin erirtavoin. Sen takana on kuitenkin haavoitetun lapsen minätila, jossa asuu edelleen haavoitetun lapsen suru, pettymys, pelko, avuttomuus, hätä, ehkä kauhukin. Tämä haavoitetun lapsen minä-tila aktivoituu usein aikuisena ihmissuhteissa ja voi tuntua hyvin kipeältä ja häpeälliseltäkin.
Selviytyjä minä-tilat
Haavoitetun lapsen on täytynyt löytää keinoja, kuinka selviytyä syvän kivuliaista tunteistaan, kuinka niitä välttää nousemasta pintaan ja miten ”varmistaa” ettei se sama tuskallinen tunne pääsisi enää toistumaan. Ja kuitenkin se lähes aina pääsee.
Selviytyjä tilat ovat meillä hyvin erilaisia, ja jokaisella on näitkäkin luultavasti useampia. Ylianalysoimista, huumoria silloinkin kun sattuu, menestyksen jahtausta hinnalla millä hyvänsä, miellyttämistä, riippuvuuksia, välttämistä. Selviytyjä tila on ihan oikeasti joskus auttanut meitä selviytymään. Mutta usein juuri se polttaa meidät loppuun, uuvuttaa ja myöhemmin elämässä tuottaa jonkinlaista kärsimystä. Ja mikä ristiriita se onkaan, että juuri sillä millä selviytyi, nyt tuhoaakin itseään ja elämäänsä. Kukaan meistä ei myöskään aidosti ratkaise selviytyjän pyrkimyksiä järjellä. Selviytyjäänsä tutustuminen kysyy luottamusta, aikaa ja turvaa. Sillä sen takana on kipua ja surua. Hyvässä terapiassa ajanmyötä tai joskus yllättävänkin nopeasti selviytyjä uskaltaa väistyä, ja tehdä tilaa sille, miltä se koitti suojautua. Selviytyjä ansaitsee myös tulla nähdyksi, ei tuomituksi tai mitätöidyksi. Se teki, mitä se pystyi tehdä.
Auttenttinen itse -tila
Ihan joka-ainoa meistä on syntynyt tänne ainutlaatuisena, oman ihmeellisen olemuksensa kanssa. Elämä muokkaa ja näin sen kuuluukin meitä jollatavoin muokata, mutta siitä huolimatta että kasvamme ja kehitymme, meissä on aina jotain omaa, totta, ainutlaatuista, juuri meille autenttista. Se voi olla hyvinkin piilossa selviytyjä tilan tai riippuvuuksien takana mutta siellä se on. Millainen olet, kun olet huoleton-rento-vapautunut? Mikä on juuri sinulle ominaista, luonnollista? Autenttisuutta ei voi esittää eikä siinä tilassa luultavasti kukaan ole 100% ajasta, ja sekin on ok. On aivan ihanaa, että autenttisuutta arvosettaan ja samalla ihan yhtä arvokasta ja totta on antaa huomio myös sille, että meissä ihmisissä tapahtuu erilaista liikettä, käymme erilaisissa tiloissa ja sekin on osa ihmisenä olemista. Ne hetket, missä on autenttisen itsen tilassa kannattaa kuitenkin merkata itselleen. Mikäköhän mahdollisti autenttisuuden? Missä ja kenen kanssa tai mitä tehdessä tämä tila on tavoitettavissa?
Ihmisenä oleminen on sisäistä liikettä, erilaiset elämänvaiheet, tilanteet ja kriisit saattavat aktivoida eri minä-tilojamme. Vaikka autenttisen itsen tilassa olo on levollisinta ja se on sen puolesta todellakin tavoiteltavaa, tie sinne kulkee kuitenkin sallimalla ja huomaamalla myös muut tilat osana itseään. Haavoitettu lapsi meissä kaipaa nähdyksi ja kuulluksi tuloa, rakastavaa vanhempaa tuekseen. Millaisen rakastavan vanhemman tilan sinä kaipaisit itsellesi?
Kuuntele lisää podcastilta!
Kuuntele kirjaani Ole itsellesi armollinen Bookbeatista maksutta 2 viikon ajan TÄÄLTÄ tai osta kirja omaksi Hidasta elämää puodista TÄÄLTÄ <3
”Todellinen muutos syntyy, kun hyväksyy itsensä siinä missä on juuri nyt”
Elämme aikaa, jonka ihanteisiin kuuluu self help, muutos, rohkeus ja itsensä kehittäminen. Kuten kaikessa, tässäkin piilee mahdolliset varjopuolensa. Kiireessä kasvaa voi unohtua pysähtyä sen äärelle, että mitä kasvu ihan oikeasti juuri minulle on? Tämä ei olekaan enää ihan niin helppo kysymys. Ehkä ajattelemme että kasvu on jostain käyttäytymisestä eroon pääsemistä, ehkä se on ”paremmaksi ihmiseksi tuloa”.
Todellisuudessa autenttinen kasvu on paljon lähempänä kuin ehkä huomaammekaan. Se on paljon hienovaraisempaa ja yksinkertaisempaa, mitä ehkä ajattelemme. Se on harvoin suuria loikkia ja repäisyjä. ”Pääsisinpä tästä vaan eroon” ja ”kunpa vaan olisin parempi” jutut lähtevät usein syvästä riittämättömyydestä ja viallisuuden tunteesta.
Kaiken käyttäytymisen, kaikkien toimimattomien tunnemallienkin takana on jokin logiikka, jokin tunnetason syy, miksi olemme siinä missä olemme. On tietysti houkuttelevaa ajatella, että kasvu olisi vaan tuon ”oman viallisuuden korjaamista”. Sitten viimein kelpaisi, sitten viimein hyväksyisi itsensä. Jokainen tällaista muutoksen tapaa yrittänyt kuitenkin tietää, että se ei ole kovin kestävä tie, se ei toimi kuin korkeintaan hetken.
Autenttinen muutos on uskallusta katsoa itseään lempeän rehellisesti, juuri siinä kohdassa missä on. Katsoa halulla ymmärtää, katsoa halulla olla itsensä puolella, eikä vastaan. Tämä on paikoin epämukavaa ja ei ehkä suosituin tapa kasvaa. Se on omien varjojen ja pelkojen myötätuntoista hyväksyntää, ilman että koittaa äkkiä päästä niiden yläpuolelle. Todellinen muutos lähteekin siitä, että hyväksyy itsensä siinä, missä on juuri nyt.
Tällä podcastilla juttelimme ihanan Anna Taipaleen kanssa aiheesta.
Podcastilla juttelimme mm.
Siitä mitä inhimillinen muutos on, tahdonvoimaa vai syvää transformaatiota?
Henkinen kasvu – mitä se oikeastaan on? Tämän sanaparin alle mahtuu monenlaista, chakroista egoon ja manifestoinnista ykseyteen ja siksi tuntuukin tärkeältä tarkastella hieman, mitä se henkinen kasvu oikein on, mihin se oikein tähtää?
Myönnän heti kättelyssä, että minulla henkinen kasvu käynnistyi varsin naiivisti ja jotenkin arkeen juurtumatta. Se oli enemmänkin hieman levottoman tuntuista mantrojen hokemista, jossa koitin mahtua johonkin uuteen muottiin. Henkisen ihmisen muottiin. Henkisyydestä voi myös tulla defenssi, jolla vältetään katsomasta elämää ja todellisuutta tässä ja nyt. En halunnut nähdä addiktiotani, parisuhteeni haasteita, en halunnut nähdä sisäistä tuskaani vaan ahmin kirjoja, kursseja ja koitin ikäänkuin ohittaa ihmisyyteni haasteet liimaamalla henkisen kuoren suojaksi. Luulin, että vapaus on sitä, että saa tehdä mitä haluaa. Että vapaus olisi vapaissa työajoissa, ulkomaan matkoissa ja ties missä. En halunnut nähdä mieleni vankilaa, jonka katsominen oli vielä liian kipeää. En siis tietoisesti paennut henkisyyteen, vaan tiedostamattani.
Onneksi kuplani kuitenkin puhkesi, vaikka se tuntuikin siltä kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Ai, mitään pikaratkaisua ei olekaan? Oli oikeasti suostuttava ei-tietämisen tilaan, oli suostuttava sietämään epämukavuutta, oli katsottava omia kaavojaan hyvin rehellisesti. Oli annettava ”Hyvin mulla menee” -maskin sulaa ja uskaltautua tuntemaan syvälle haudattu tuska. Tällä matkalla olen toki edelleen, mutta se ei enää säikäytä minua niin, kuten aiemmin. Nyt ymmärrän, että itsensä ja todellisuuden katsominen on hidasta, paikoin hyvin epämukavaa ja sitoutumista vaativaa. Mutta palkinto on myös todella sen arvoinen. Minulle sitoutuminen omaan matkaani ja itseni kohtaamiseen on paljastanut että elämässä on jotakin, joka kannattelee, kamalimmiltakin tuntuvista hetkistä huolimatta. Pelko ei ole kadonnut, mutta ei sen kuulukaan. Pelollekin on kokonaisuudessa ihmisyydessä tilaa. Tuntuu siltä, että elämässä on tilaa, ennenkaikkea psykologisesti. Minulla on edelleen omat harjoituksen paikkani ja keskeneräisyyteni, tottakai. Nyt ajattelen, minun henkiselle kasvulleni suurin lahja on ollut asettua ihmisyyteen, inhimillisyyteen, ei pyrkiä sen yläpuolelle.
Vapaus ei olekaan sitä, että saa tehdä mitä haluaa, vaan vapaus on ennen kaikkea vapautta omista mielen rakenteiden kaavoista. Vapaus on sitä, että ei tarvitse pelätä itsessä herääviä tunteita tai ajatuksia. Vapaus on sydämen avaamista kaikelle sille mikä itsessä tapahtuu, myös sokeudelle, naiviudelle ja varjoille.Ensimmäinen askel vapautumisen matkalla on tulla tutuksi oman vankilansa kanssa. Tämä ei tapahdu hetkessä, siihen ei ole mitään quick fix- tietä. Se on elämään suostumista ja senkin sallimista, ettei aina kyllä huvita suostua.
Pääsin keskustelemaan omien rakkaiden opettajieni,Kehto koulun Tommin ja Emilian kanssa siitä, mitä henkinen kasvu oikeastaan on, podcastille. Kuuntele keskustelumme alta.
Melkein kaikki ihmissuhteista podcast
Podcast - Itsensä rakastaminen - ei kukkalandiaa vaan arjen myötätuntoa itseäkohtaan
Mitä ihmettä itsensä rakastaminen on?Tästä ja mm. siitä mitä on terve itsekkyys ja mitä ei, juttelimme Anna Taipaleen kanssa podcastilla. Annaa lainatakseni, kyse ei ole mistään ”kukkalandiasta” vaan hyvin inhimillisestä hyväksynnästä omaa keskeneräisyyttä kohtaan.
Itsensä hyväksymistä ei kuitenkaan voi suorittaa, eikä se tarkoita vaikeiden tunteiden tai ajatuksien kieltämistä, päin vastoin. Rakkaus itseä kohtaan on ennenkaikkea sitä, miten valitsemme toimia itseämme kohtaan, riippumatta siitä mitä tunnemme. Itsensä rakastaminen ei siis tarkoita sitä, että joku päivä vaan huomaisi tuntevansa itseään kohtaan ihanaa vaahtokarkkista rakkautta, vaan enemmänkin sitä miten tuemme itseämme hetkillä, jolloin tuntuu hirveän kipeältä.
Puhuimme myös henkisyyteen liittyvistä ihanteista ja siitä että miten paljon helpompaa itsensä on hyväksyä, jos itseään ei vertaa johonkin ihmisyyden yläpuolella olevaan ihanteeseen.
Podcastilla keskustelimme mm.
Mitä itsensä hyväksyminen oikein on? Mitä se on kun se on Annan sanoin ”lihaa ja verta?”
Joskus kuulee kritiikkiä, että itsensä tutkiminen on itsekästä. Onko se? Mikä on tervettä itsekkyyttä ja mikä ei? Voiko sellaista määritellä?
Joskus rakkaudelliset askeleet itseään kohtaan ovat paljon lähempänä, kuin tajuamme katsoakkaan
Eheytymistä voi yrittää suorittaa, mutta kahden kantapään kautta kokemuksen myötä: Se ei vaan toimi.
Ihanteista joita henkiseen kasvuun voi liittyä, mikä on realistista ja mikä ei?
Mitä arkiset rakkauden teot itseään kohtaan voi sitten olla?
Sen sijaan että pyrkii valmiiksi jossain, mitä jos sallisi itsensä harjoitella?
”Mä voin tehdä toisen ihmisen hyväksi vaan sen, mitä mä itselleni sallin”.
Tällä podcastilla keskustelen psykoterapeutti Kristiina Niskasen kanssa läheisriippuvuudesta ja siitä toipumisesta, ennenkaikkea omakohtaiseten kokemuksiemme ja toki myös ammatillisen kokemuksen kautta.
Läheisriippuvuus sanana voi jättää ilmaan kysymyksiä: Mitä se on?
Kaipuu ja tarve läheiseen suhteeseen ei itsessään ole läheisriippuvuutta, vaan inhimillistä ja normaalia.
Läheisriippuvuuden taustalla on usein jonkinlainen kiintymykseen liittyvä trauma tai vaillejääminen, joten läheisriippuvuus on enemmänkin opittu selviytymismekanismi ja reaktio, kuin ongelma itsessään.
Läheisriippuvuudessa kiintyminen toiseen on usein ristiriitaista ja turvatonta. Tästä läheisriippuva kokee usein syvää häpeää ja huonommuutta.Moni joka tunnistaan itsessään läheisriippuvuutta kuvaa tietävänsä, että se ei ole itselle hyväksi, mutta ei tiedä mitä asialle voisi oikein tehdä. Asian kanssa ollaan liian yksin. Läheisriippuva tyypillisesti koittaa kantaa vastuuta kumppaninsa teoista ja valinnoista, ja kokee kroonisia pettymyksiä, sillä läheisriippuva on lähes poikkeuksetta suhteessa jollain tavoin turvattomasti kiintyneen ihmisen kanssa.
Podcastilla puhumme mm. siitä miten läheisriippuvuus ilmenee, miten siitä voi lähteä toipumaan ja toivottavasti pystymme luomaan rehellisen mutta rohkaisevan kuvan siitä, että miksi omia sisäisiä kipujaan kannattaa lähteä turvallisesti kohtaamaan.
Luentosarja läheisriippuvuudesta toipumisen tueksi alkaa 22.10 ja on ostettavissa nyt tarjoushintaan 49€. Lue lisää TÄÄLTÄ.
Melkein kaikki ihmissuhteista podcast
Podcast vanhemmuudesta ja sen herättämistä vaikeista tunteista
Sanotaan, että lapset ovat peili. Mitä ihmettä se tarkoittaa?
Vanhemmuus ei ole ihan helppoa. Ei ainakaan joka hetki. Useat meistä kantavat mukanaan haavoja ja omien sukupolviensa tunnetaakkoja. Tiedostamattoman nämä ovat kuin lataantuneita miinoja sisällämme, niihin osuessa on räjähdysvaara.
Joskus vanhemmuuden esiin nostavat tunteet tulevat suurena yllätyksenä. Kuten sanotaan ”Oli paljon helpompaa olla vanhempi silloin kun itsellä ei ollut vielä lapsia”. Lapsen itku, kiukuttelu, oma tahto tai katkonaiset yöt saattavat nostaa meissä vanhemmissa esiin tunteita, joita emme mitenkään haluaisi kokea. Nämä tunteet voivat nostaa esiin syyllisyyttä ja häpeää. Moni jää vaikeiden tunteiden kanssa yksi, kuvitellen että on ainoa.
Aikuisena ja vanhempana me olemme vastuussa siitä että saamme myös itse kokea näin. Se ei koskaan kuitenkaan tapahdu lapsen kustannuksella, tai lapsen kautta.
On ymmärrettävää että lapsen käytös tai vaikkapa väsymys nostaa esiin voimakkaitakin negatiivisia ajatuskehiä. Näissä hetkissä olisi kutenkin tärkeä kysyä: Mihin tämä minussa osuu?Esimerkiksi ärtymyksen takana on oikeastaan aina jotain muuta. Pelkoa, surua, huolta, turvattomuutta.Lapsi nostaa esiin tällöin vanhemmassa olevia tunnehaavoja, joiden tiedostaminen tuo mahdollisuuden surra, vapauttaa, kohdata, eheyttää. Ja tähän kaikkeen saa ja on viisasta pyytää apua.
Vanhemmuus on mieletön kutsu kasvuun. Ei tarvitse olla valmis, ei tarvitse olla täydellinen. Mutta täytyy olla valmis katsomaan siihen kirkkaaseen peiliin, jonka joku niin rakas kuin oma lapsi eteen tuo.
Tällä podcastilla keskustelimme Jari Koposen kanssa syvällisesti vanhemmuudesta. Ennenkaikkea niistä vaikeammista tunteista ja hetkistä. Siitä miten tärkeää on puhua, uskaltaa hakea apua ja tukea.
Podcastilla juttelimme mm.
Vanhemmuuteen liittyvistä paineista ja odotuksista
Vanhemmuuteen liittyvistä vaikeammista tunteista, joista ei vielä puhuta riittävästi
Tunnehaavoista ja defensseistä
Äitiydestä ja isyydestä ja niiden eroavaisuuksista
Siitä miten vanhempikin kaipaa olevansa rakas ja turvassa.
Enneagrammi on persoonatyyppiteoria johon tutustuin ensimmäistä kertaa viitisen vuotta sitten. Myönnän että alkuun suhtauduin siihen skeptisesti, sillä uskon syvästi ihmisen yksilöllisyyteen ja en niinkän pidä erilaisista leimasimista. Nämä huoleni estivät minua tutustumasta oikeasti enneagrammiin. Ennakkoluuloistani päästyäni huomasin sen olevan varsin syvällinen itsetunteuksen oppi. Jopa niin syvällinen, että se teki välillä kipeää. Enneagrammi nosti esiin asioita itsestäni, joita ei ollut kovin imartelevaa huomata. Mutta samalla se tarjosi suuntaa ja tienviittoja kasvuun.
Enneagrammissa on 9 erilaista persoonatyyppiä.Jokaisella ihmisellä on olemassa oma ydin persoonansa, ikäänkuin ikkuna josta käsin maailmaa katsoo. Ennearammin mukaan ihminen on kuitenkin aina enemmän kuin persoonansa. Tykkään ennagrammissa siitä, miten se yhdistää sekä psykologiaa että henkistä kasvua. Asiat eivät jää ohukaisiksi. Ja kuten henkiset viisaudet sanovat: Olemme kaikki yhtä, mutta erilaisia.Näin jokaisessa meissä on olemassa kaikki vivahteet muistakin persoonatyypeistä, mutta yksi näistä tyypeistä on meille koti. Näin saakin olla.
Enneagrammi tyyppinsä löytäminen voi olla hyvin helpottavaa. Ei tarvitsekaan yrittää mahtua johonkin ihanteeseen, joka ei vaan ole itseä. Se tuo myös ymmärrystä ihmisyyttä kohtaan, täällä on niin monia tapoja toimia, tuntea ja kokea. Lopulta olemme kuitenkin kaikki samassa veneessä: Henkisiä olentoja opettelemassa ihmisyyttä. Jokainen omasta kohdastamme käsin.
Jokaisella persoonatyypillä on omat alitajuiset selviytymiskeinonsa, sokeat pisteet ja motiivit.Jokaisella persoonalla on myös ns. stressisuunta ja kasvusuunta. Nämä tuovat tietoisuuteen valtavan arvokasta ymmärrystä siitä, miten itse tyypillisesti stressaantuneena toimii ja mikä taas on juuri itselle tie kasvuun ja eheytymiseen. Tässä onkin oikeastaan yksi tärkein asia, miksi enneagrammi vei sydämeni:Kasvu ei ole kaikille sama asia. Se mikä on yhdelle kasvua, voi olla toiselle taantumista.
Minulle ennagrammi on auttanut ymmärtämään tyypillisiä kokemuksia ja tunteita joiden kanssa olen kokenut olevani aika yksin. Esimerkkejä näistä ovat vaikkapa ulkopuolisuuden tunne ja tunne siitä että olen jotenkin viallinen. Persoonatyyppini tyypillinen selviytymiskeino on koittaa korjata jotenkin tämä ”itsessä oleva vika”. Enneagrammi on tehnyt näkyväksi myös tapojani käyttäytyä jotka eivät ole niin edustuskelpoisia. Itse olen vetäytyvää tyyppiä, eli en niinkään mene kohti konflikteja vaan vetäydyn. Mutta taas läheisessä parisuhteessa taipumukseni draamaan on tullut tutuksi. Näissä hetkissä saan lietsottua tunteeni melkoisiin svääreihin.
Oman persoonatyyppini lahjoja ovat taas mm. intuitiivisuus ja empaattisuus, kyky nähdä asiat syvällisesti ihmisyyden varjopuolia pelkäämättä.
8. HaastajaItsevarma, päättäväinen, dominoiva, konflikteja pelkäämätön, voimakas tahto
8. tyypin alitajunnassa
Peruspelko:Tulla kontrolloiduksi tai vahingoitetuksi
Ratkaisuyritys: Kontrolloida ja hallita muita
9. Rauhantekijä:Sopeutuva,varmisteleva, myötäilevä, rento , haluaa välttää konflikteja viimeiseen asti
9. tyypin alitajunnassa
Peruspelko: Jäädä yksin ja erilliseksi
Ratkaisuyritys: Vetäytyminen ja muiden myötäily
Huom!Jokaisesta enneagrammityypistä voi varmasti tunnistaa jotain itsessään. Kaikki enneagrammityylit ovat olemassa meissä kaikissa, enneagrammi on dynaaminen malli, jonka sisällä tapahtuu liikettä tietyssä järjestyksessä. (Stressikäyttäytyminen ja kasvusuunta.) Jokaisella on kuitenkin oma “kotipesä”, persoonallisuustyyppi, jonka löytäminen ei ole välttämättä aina ihan yksinkertaista. Näistä lyhyistä kuvauksista ei vielä kannata tehdä päätelmiä omasta enneagrammityypistä, näiden tarkoitus on lähinnä antaa yleistetty katsaus kustakin tyypistä.
Podcastilla kerron lisää kokemuksiani enneagrammista:
Olemme mieheni kanssa koonneet Enneagrammi itsetuntemuksen työvälineenä verkkokurssin jossa käymme Enneagrammin kaikki 9 persoonatyyppiä syvällisesti läpi. Jos aihe kiinnostaa, tervetuloa mukaan täältä
Melkein kaikki ihmissuhteista podcast
Podcast - Pettymyksien tuottamisen välttäminen ajaa ahtaalle
Elämästä ei taida selvitä ilman että kokisi pettymyksiä. Ja tuskinpa kukaan tykkää tuottaa pettymystä toisellekaan.
Tällä podcastilla keskustelemme ystäväni ja kollegani Marika Rosenborgin kanssa pettymyksien tuottamisen kivusta sekä pettymyksien sietämisestä, kun ne osuvat joskus omalle kohdalle.
Suuri viisaus sanoo, että emme voi olla vastuussa toisten tunteista. Samalla uskon, että on inhimillistä välittää toisten tunteista. Mutta jos koittaa hinnalla millä hyvänsä välttää tuottamasta pettymystä toisille, ajautuu ennen pitkää ahtaalle itsensä kanssa.
Odotukset ovat lähes aina yhteydessä pettymyksiin. Joskus odotuksemme ovat epärealistisia, ja joskus taas hyvin inhimillisiä, sellaisia joista ei tarvitse eikä kannatakaan tinkiä.
Kuuntele podcastilta lisää!
ps. Marikan kirja Sinä selviät kyllälöytyy täältä ja minun Ole itsellesi armollinen kirjan löytää täältä.
